Koko kuluneen viikon mediakirjoittelua on leimannut ministeri Merja Kyllösen kova päätös antaa epäluottamuslause korkeassa asemassa olevalle ja kokeneelle virkamiehelle. Tämä päätös on ministerille laissa suotu.

Kyllönen katsoi, ettei pysty työskentelemään ministerinä hallituksen tekemien linjausten edesauttamiseksi sellaisen herran kanssa, joka ei toteuta liikenneministeriön yhtä poliittisesti tärkeintä asiakirjaa eli liikennepoliittista selontekoa. Selonteko on parlamentaarisesti valmisteltu ja hyväksytty eduskunnassa viime keväänä. Kyseinen virkamies näyttää elävän edelleen siinä uskossa, että Suomessa valta kuuluu virkamiehistölle eikä demokraattisesti valituille päättäjille.

Millaista politiikkaa Kyllönen haluaa sitten ajaa, jos ei sellaista, mitä on tehty vuosia ”kokeneempien” säestyksellä? Millaista tietoa meillä on kyseisen epäluottamuslauseen saaneen, itsensä irtisanoneen herran kokemuksista ja tavoista toimia? Tämä voidaan ainakin osittain selvittää tarkastelemalla niitä lausuntoja, joita on kuluneen viikon aikana mediasta tulvinut.

Esimerkiksi Kokoomuksen Kimmo Sasi ihmetteli heti kärkeen sitä, että Kyllösen pyynnöt eivät ole menneet Juhani Tervalalle läpi, kun taas hänen kautenaan ohjeita on kuulemma noudatettu. Kummasta tämä kertonee enemmän, Tervalan kyvyistä ottaa ohjeita vastaan, vai siitä, että Sasi on hyväksynyt ne menettelyt, joita Tervala on käyttänyt?

On noussut esille, että maakuntien päättäjien ei ole tarvinnut vaivata kulloisenkin ajan ministereitä tiehankkeiden osalta, vaan Tervala on itse jollakin mandaatilla hyväksynyt eri teitä yli tai ohi budjettien. Tämäkö on hyväksyttävä käytäntö?

Myös valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Kari Rajamäki (sdp) suhtautui nihkeästi Kyllösen menettelyyn. Tämä on hieman outoa, koska hän itse mediassa kuvaa, kuinka ministeriön ja viraston välinen suhde tulisi toimia:  Liikennevirasto on ollut keskeinen työkalupakki poliittisten päätösten täytäntöönpanossa ja valmistelussa. Juuri näinhän se on, eli virastossa valmistellaan ja ministeriössä tehdään päätökset - eduskunnan mandaatilla. Ei toisin päin.

Rajamäki näyttää kovasti pelkäävän, että tiehankkeet eivät nyt toteudukaan juuri niinkuin hänelle on luvattu. Liikennepoliittisessa selonteossa ei kuitenkaan lue mitään kinttupolkujen rakentamisesta, mutta siellä on sen sijaan todettu että kaikki hankkeet uudelleenarvioidaan. Kustannustehokkuus ja käyttäjälähtöisyys ovat tälle hyväveliverkostolle vieraita tavoitteita, ihan kuin ne olisivat vain vahingossa lipsahtaneet yhteisesti hyväksyttyyn selontekoon.

Kyllösen päätös on tuonut näkymättömän verkoston esiin. Enää meillä ei hyväksytä herrakerhoja, vaan tehdään poliittinen valta näkyväksi ja palautetaan se sinne mihin se kuuluu.

Maan tapa on muuttunut.