Naistenpäivä on varttia vaille ohi. Tästä päivästä jäi kummallinen ja ristiriitainen olo. Henkilökohtaisesti tietenkin olin murheellinen. Tämä oli kymmeniin vuosiin ensimmäinen naistenpäivä, kun en aamulla saanut iloista naistenpäivätoivotusta, intohimoista pusua ja sylillistä kukkia. Minun on ikävä.

Maallisempi asia oli sitten Nytkiksen paikallinen vaalipaneeli täällä Jyväskylässä. Puheenjohtaja Henna Virkkunen todisti, miten Suomessa kaikki poliittiset naisjärjestöt osaavat tehdä yhteistyötä yhteisten tavoitteiden eteen. No, miksi sitten monia asia on yhä rempallaan? Miksi naisten euro on edelleen se 80 senttiä, vanhuspalvelulakia ei ole, naiset tekee yhä enemmän kotitöitä kuin miehet, naiset ovat miehiä koulutetumpia mutta silti heitä näkyy johtopaikoilla miehiä vähemmän jne. Taidamme itse olla juhlapuheista huolimatta lälläreitä! Uskomme puheita emmekä pidä huolta, että lupaukset ja sopimukset kääntyvät teoiksi. Toivottavasti Sari Sairaanhoitajallekin on viesti mennyt perille, jos ei muuten niin kantapään kautta. Vaaleissa on naisten asioissakin todellinen näytön paikka.

Onneksi jokaiseen päivään mahtuu jotain valoisaakin! Ilahduin, kun kaupassa minulle tuntematon nainen tuli kiittelemään Keskisuomalaiseen tekemääni kirjoitusta Jyväskylän aikeista lakkauttaa terveysasemia. Hän asui Vaajakoskella ja pelkäsi, että kuntaliitos tuottaa heillekin hiljentyvän satelliitin osan. Juttu oli aiheuttanut hänen työporukassaan laajempaakin keskustelua. Hyvä! ja kiitos palautteesta.