Monille paneelin aihetta ei tuntevalle tunnetuin esimerkki sukupuolivähemmistön syrjinnästä työelämässä on ollut Johanna Korhosen tapaus. Tapauksia työelämässä on kuitenkin varmasti monia ja kuten keskustelussa ilmeni, tietoa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä tarvitaan lisää, kuitenkin välttäen stereotypioita, joihin usein myös media sortuu.

Panelisti Tanja Lehtoranta (ammattiliitto Pro:n tasa-arvoasiantuntija) nosti esille sen, että meillä on kyllä välineitä kehittää työpaikoilla tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, mutta ilman työpaikan avointa ilmapiiriä esimerkiksi luottamusmiehiin ei oteta yhteyttä tilanteissa, joissa on tapahtunut syrjintää.

Työelämäntutkija Helena Hirvonen (Jyväskylän Yliopisto) analysoi lisää miksi syrjintätilanteita ei oikeastaan tunnisteta tai työpaikan tilanteita ylipäänsä määritellä tasa-arvo-ongelmiksi. Hirvosen tutkimuksien mukaan tämä johtuu ensinnäkin siitä, että työntekijät oikeastaan kieltävät syrjinnän tai muiden konfliktien johtuvan sukupuolesta.

Tämän Hirvonen liittää varsinkin Pohjoismaissa vallinneeseen sukupuolineutraliteetin käsitykseen, joka liittyy ainakin työelämässä ammatillisuuteen. Hän kuitenkin korostaa, että samalla tavalla myös ammatillinen identiteetti on sukupuolittunut.

Toiseksi syyksi Hirvonen listasi tasa-arvoon liittyvän heteronormatiivisuuden, eli että tasa-arvokysymykset koskevat usein vain naisten ja miesten tasa-arvoa. Paneelin aiheen rinnalla tämä on tärkeä näkökulma. Hirvosen mukaan vasta viime aikoina työelämän tasa-arvossa on alettu ottaa huomioon monikulttuurisuus sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt.

Kolmas panelisti Joanna Kurkela (FM) korosti, kuinka erityisesti transsukupuolisten kohdalla on vaikea puhua onnistuneista kokemuksista. Esimerkiksi muutto toiselle paikkakunnalle ja kokonaan "edellisen" elämän unohtaminen saattaa tarkoittaa onnistumista. Tämä vaatii kuitenkin täydellisen "katkaisun" edellisen sukupuolensa elinympäristöön.

Voi vain kuvitella, kuinka vaikeaa tällainen katkaisu on ja kuinka toivottavaa tai edes mahdollista se on, sillä sukupuolen vaihtaminen ei ole sama kuin vaatteiden tai meikin käyttö. Kurkelan esille tuoma "katkaisu" kertoo kuitenkin hyvin siitä, kuinka vaikeaa transihmisten/sukupuolisten on elää valtavirtasukupuolten kanssa tai oikeastaan siitä kuinka vaikeaa jälkimmäisillä on elää edellä mainittujen kanssa.

Paneeli keskusteli myös siitä, millä aloilla ollaan sukupuolisensitiivisiä ja millä ei. Hirvonen korosti, kuinka ei oikeastaan voida leimata yhtä alaa kummaltakaan puolelta tällaiseksi. Lehtoranta kertoi opettaja-alan olevan hyvin hankala alue, jota on tutkittukin. Tuloksista ilmenee, että heteroiden mielestä lisää tietoa ei välttämättä tarvita, kun taas vähemmistöryhmiin kuuluvien opettajien mielestä avoimutta ja tietoa sukupuolista tarvitaan lisää myös koululuokissa.

Yleisöstä nousi kiinnostavaa kritiikkiä Jyväskylän yliopiston kasvatustieteellistä tiedekuntaa kohtaan. Tutkimusta tytöistä ja pojista kouluissa on toki tehty, mutta itse opiskelijoille ei tarjota tutkimusvaatimuksissa sukupuoliteoreettista tutkimusta, joka antaisi välineitä tuleville opettajille siitä, mitä sukupuolella tarkoitetaan nykypäivänä ja miten sitä tulisi käsitellä.

Vaikka yhtä alaa ei voidakaan nimetä suvaitsevaiseksi, mielestäni kuitenkin erityisesti kulttuurin puolelle kallistuvat alat mahdollistavat ja ovat mahdollistaneet luovuuden lisäksi sellaisen ilmapiirin, jossa erilaisten sukupuolten ja seksuaalisuuksien on helpompi olla oma itsensä. Tämän voi myös katsoa parantavan ja kehittävän työpaikan ilmapiiriä niin, että myös tasa-arvosuunnitelmat saataisiin paremmin käyttöön.

(kirjoitus julkaistu Keskisuomalaisessa 31.7.2011)