Jo pari vuosikymmentä Itämerta on suojeltu sekä kansallisin että kansainvälisin sopimuksin. Lähtökohtana on ollut vähentää kuormitusta kaikista päästölähteistä , suojella meriluontoa ja säilyttää lajien monimuotoisuus. Näistä toimista huolimatta Itämeren tila ei ole korjaantunut. Sen lisäksi Itämerelle on syntynyt uusia uhkatekijöitä mm. lisääntyneiden öljykuljetusten ja matkustajaliikenteen vilkastumisen myötä. Nyt tähtäin on vuodessa 2021, johon mennessä yhteisesti sovittu toimintaohjelma pyrkii palauttamaan Itämeren hyvän ekologisen tilan.

Useiden Itämeren luonnonlohikantojen tila on heikko ja niiden säilymisen kannalta aikatähtäin saattaa olla liian kaukana, sillä sadasta alkuperäisestä lohikannasta jäljellä on enää 30 ja niiden uhanalaisuusluokka on ”vaarantunut”.

Lohikannat on kalastettu heikoiksi. Suurimmat saalismäärät ovat olleet viime vuosina yli kaksinkertaisia kansainvälisen merentutkimusneuvoston suosituksiin verrattuna. Ja vaikka EU on asettanut kiintiöt, niillä ei ole ollut merkitystä. Parempi ratkaisu olisivat kalastajakohtaiset kiintiöt.

Jotta Itämeren lohikantojen geneettinen monimuotoisuus säilyisi edes nykyisellään, tarvitaan kaikessa lohenkalastuksessa tiukkoja säätelytoimia. Esimerkiksi Itämeren avomerellä tapahtuva lohenkalastus pitäisi lopettaa ja ei-ammattimaista lohenpyyntiä, erityisesti verkko- ja rysäpyyntiä tulisi rajoittaa.

Lohikantojen vahvistamiseksi tarvitaan myös lisää tutkimusta. Esimerkiksi Perämeren jokien luonnonpoikasista palaa arviolta vain neljännes takaisin verrattuna 1990-luvun alkuun. Syynä lienevät Itämeren ekosysteemissä tapahtuvat muutokset.

Tutkimuksen lisäksi tarpeen olisi myös kokonaisvaltainen lohistrategia.