TIEDOTE 27.2.2013, vapaa julkaistavaksi                                                                

Vasemmiston Tiainen ja Modig: Taiteilijoiden toimeentulon aukot tukittava

 

Vasemmistoliiton kansanedustajat Silvia Modig ja Eila Tiainen vaativat ryhtiliikettä taiteilijoiden toimeentulon aukkojen poistamiseksi. He esittävät useita keinoja, joilla poistettaisiin taiteilijoiden epätasa-arvoista kohtelua sosiaaliturvan myöntämisessä ja joilla taiteilijoiden toimeentulo tulisi luotettavammaksi.

‒ Sosiaaliturvajärjestelmässämme ei oteta huomioon, että moni taiteilija toimii nykyisin yrittäjänä tai ainakin kuin yrittäjä. Lisäksi eri viranomaiset voivat kohdella taiteilijaa ristiriitaisesti, Silvia Modig arvostelee.

Kansanedustajat näkevät pienyrittäjillä ja monilla taiteilijoilla yhteisiä intressejä asemansa parantamiseen.

‒ Vasemmistoliiton pienyrittäjäohjelmassa ehdotetut toimenpiteet, kuten yrittäjien työttömyysturvan, sairauspäivärahan sekä yrittäjien ennakkoverotuksen joustavoittaminen auttaisivat myös esimerkiksi yrityksenä toimivia muusikoita, Tiainen luettelee.

Usein epäsäännöllistä tuloa saavien yrittäjien ennakkoverotusta tulisi joustavoittaa ja muuttaa esimerkiksi siten, että arvioidun ennakkoperinnän sijaan ennakkoveroja maksettaisiin kuukausittaisen toteutuman pohjalta. Muusikko Irinan yritys on joutunut maksamaan veronkorotuksia sen vuoksi, että verotoimistossa ei ymmärretä muusikoiden soittavan useissa eri yhtyeissä ja saavan rahaa eri lähteistä, jotka eivät kuitenkaan ole heidän työnantajiaan.

Vaikka verottomista apurahoista maksetaan nykyisin eläkemaksuja, ne eivät kuitenkaan kartuta työssäoloehtoa ja oikeuta apurahalla työskennellyttä taiteilijaa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.

Tiainen toivoo hallituksen ohella myös ammattiliittojen aktivoitumista.

‒ Luovien alojen liittojen tulisi muodostaa yhteinen rintama ja vaatia myös apurahalla työskenteleville taiteilijoille ja tutkijoille oikeutta maksaa työttömyyskassaan työttömyysvakuutusmaksua.

Hallituksella on työryhmä, joka valmistelee luovien alojen työntekijöiden sosiaaliturvan uudistusta. Työryhmän työskentelyaikaa on pidennetty kestämään vaalikauden loppuun vuonna 2015.

‒ Työryhmältä odotetaan paljon. Edellytämme työ-, sosiaali- ja terveys- sekä kulttuuriministereiltä aktiivista otetta, jotta työryhmä saa aikaan todellisia tuloksia, Modig patistaa.

Viime kädessä myös moniin taiteilijoiden toimeentulo-ongelmiin tarjoaisi vahvan ratkaisun kaikille kansalaisille maksettava perustulo, joka tekisi myös taiteilijoista vapaampia suhteessa rahoittajiin ja tekisi siten varmasti myös taidekentän rakenteista nykyistä avoimempia.

‒ Perustulolla on valtavan paljon myönteisiä vaikutuksia monien eri ryhmien elämään. Taidekentässä rahanjakojärjestelmiin sisäänrakennettu konservatiivisuus saisi rinnalleen nykyistä vahvemman vapaan taidekentän, jota myös kulttuuriministeri Arhinmäki on tällä hallituskaudella pyrkinyt vahvistamaan, Modig ja Tiainen arvioivat.

Tiainen ja Modig järjestävät torstai-iltana taiteilijoiden toimeentuloa koskevan keskustelutilaisuuden eduskunnan Kansalaisinfossa, jossa neljä maan eturivin taiteilijaa musiikin, tanssin, runouden ja teatterin alalta kertoo tilanteista omilla aloillaan ja kommentoi erilaisia parannusehdotuksia.

KUTSU: http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/29-tapahtumat/2090-tulevaisuuden-taiteilija-yrittaejae-tyoelaeinen-vai-prekaari.html

Lisätiedot:

Eila Tiainen, puh. 050 - 5120353 ; avustaja Laura Mankki, p 050 - 574 0207.

Silvia Modig. sähköp. [email protected]; avustaja Sampo Villanen, p. 050 574 2610

 

Ehdotuksia taiteilijoiden toimeentulon parantamiseksi

Ehdotuksia taiteilijoiden toimeentuloon liittyen

  • apurahoja tulee kehittää riittävän kokoisiksi myös pitkäkestoista työskentelyä varten
  • tekijänoikeusjärjestelmää on kehitettävä siten, että musiikin tekijät saavat työstään kohtuullista korvausta, mutta tiedostojen lainvastaisen jakamisen estämisyritykset eivät johda kohtuuttomuuksiin
  • hyvitysmaksujärjestelmää on uudistettava siten, että se on kohtuullinen eri laitteille
  • kirjastojen lainauskorvaukset täytyy nostaa pohjoismaiselle tasolle eli vähintään viisinkertaistaa nykyisestä ja myös opetus- ja tutkimuskirjastot on sisällytettävä lainauskorvausjärjestelmän piiriin

 

Ehdotuksia sosiaaliturvaan liittyen

  • viranomaisten on tulkittava taiteilijoiden asemaa yhdenmukaisesti: jos on Kela pitää työttömyysturvan suhteen yrittäjänä, ei verottaja voi pitää verotuksen suhteen palkkatyöntekijänä
  • apurahatutkijoiden tulee saada oikeus työttömyyskassan jäsenyyteen ja apurahakuukausien tulee kartuttaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtoa
  • apurahoihin liittyvän sosiaaliturvan on joustettava tulonlähteen muuttuessa ja esimerkiksi eläkemaksu on voitava keskeyttää tai siirtää, jos apurahan maksukin keskeytetään tai siirretään
  • 4 kuukauden työskentelyjakson vaatimus apurahan sosiaaliturvaan on poistettava, koska se ei vastaa monien taiteilijoiden tosiasiallisia tilanteita

 

Vasemmiston pienyrittäjäohjelma

http://www.vasemmisto.fi/politiikka/ohjelmat/1460.html

  • yrittäjän työttömyysturvan 4 kuukauden karenssi lyhennettävä yhteen kuukauteen yrityksen toiminnan tosiasiallisesta loppumisesta
  • yrittäjien sairauspäivärahan omavastuuaika lyhennettävä yhteen päivään
  • ennakkoverotusta tulee joustavoittaa esimerkiksi siten, että arvioidun ennakkoperinnän sijaan ennakkoveroja maksettaisiin kuukausittaisen toteutuman pohjalta

 

 

Vasemmiston ehdotus perustuloksi

http://dl.dropbox.com/u/4740043/jaettavia/keskusteluasiakirja_1_2011.pdf?dl=1

  • 620 euroa vastikkeetonta tuloa maksetaan jokaisen 18 vuotta täyttäneen kansalaisen tilille kuukausittain.
  • perustulo sidotaan ansioindeksiin
  • syyperusteisesti (esim. vanhemmuus, työttömyys, sairaus, yrityksen starttiraha, opiskelu) maksetaan 130 euroa lisää
  • asumistuki ja toimeentulotuki säilyvät nykyisellään, mutta moni ei enää tarvitse niitä, koska perustulo on korkeampi kuin pienimmät nykyiset tuet ja mahdollistaa nykyisiä tukea paremmin
  • progressiivinen ansiotulovero, joka koskee kaikkia henkilökohtaisia tuloja, myös pääomatuloja, on välillä 30‒57 %
  • malli kaventaa tuloeroja. Se ei muuta keskituloisten tulojen määrää nykyisestä juurikaan, mutta sijaan se parantaa pienituloisten toimeentuloa ja pienentää suurituloisten tuloja jonkin verran
  • malli lisää työllisyyttä ja taloudellista toimeliaisuutta, koska se poistaa työttömyysturvan tuloloukkuja, jotka estävät ottamasta lyhytkestoisia ja osa-aikaisia sekä pienipalkkaisia töitä
  • Vasemmistoliitto ehdottaa perustuloon siirtymistä asteittain yhdenmukaistamalla ja parantamalla sosiaaliturvaa ja esimerkiksi alueellisten kokeilujen kautta