Olin keskiviikon ja torstain Tukholmassa Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa  - ensimmäistä kertaa.

 

Olen Silvia Modigin varaedustaja ja kun Silvia ei päässyt matkaan, menin katsomaan, millaista touhua se pohjoismainen yhteistyö oikein on.

 

Kyseessä oli teemaistunto, joka käsitteli ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Saimme ennakkoon erinomaisen hyvin valmisteltua aineistoa runsain mitoin ja muutoinkin olin häpnadilla lyöty siitä, miten hyvin ja tehokkaasti virkamiehet huolehtivat kaikista käytännön asioista.

 

Lento keskiviikkoaamuna Tukholmaan tietenkin myöhästyi ja niinpä pääsin suoraan keskelle vasemmisto-vihreän ryhmän ryhmäkokousta. Silvia oli ennakkoon hankkinut noviisiedustajalle hyvän selkänojan Marianne Bergin, jonka ystävällisellä avustuksella homma lähti käyntiin. Keskustelimme maidemme poliittisesta tilanteesta ja totesimme, että nuorisotyöttömyys on Pohjolassakin vakava ongelma, jolle ei meinaa ratkaisua löytyä. Esittelin meidän nuorisotakuumalliamme, joka tuntui kiinnostavan piskuista ryhmäämme (5 henkeä). Vanhustenhuolto ja yksityistäminen puhuttivat niin ikään. Ryhmämme ehdotuksesta valmistelussa ollut transaktioveroesitys oli seuraavan päivän listalla päätösehdotuksena sen poistaminen. Päätimme yrittää kaikin keinoin pitää sen listalla jatkovalmistelua varten ja niinpä torstain istunnossa reippaan keskustelun jälkeen asiasta äänestettiin. Vaikka saimme yhden äänen lisää jostakin, kaaduimme saappaat jalassa!

 

Osallistuin myös ympäristö- ja elinkeinovaliokuntien kokouksiin. Niissä samoin kuin omassa ryhmäkokouksessa olivat esillä monet arktisten alueiden hyödyntämiseen liittyvät suunnitelmat ja ongelmat. Ne koskevat meitä suomalaisia mitä suurimmassa määrin, onhan meilläkin toiveissa saada kaivosteollisuutta pohjoiseen ja kuljetuksia Jäämeren satamista Koillisväylää pitkin. Meillä vähemmälle on jäänyt se tosiasia, että samalla kun hehkutetaan Koillisväylän muuttumista käyttökelpoisemmaksi unohdetaan, että kyseessä on vakava ympäristöongelma, ilmaston lämpeneminen ja se, että arktiset alueet ovat niin herkät, että ne eivät kestä yhtään öljy- tai kaasukatastrofia. Näissä skenaarioissa ei myöskään ole otettu huomioon arktisen alueen asukkaiden mielipiteitä.

 

Teemaistunnossa ministerit Tuomioja ja Haglund kertasivat meille suomalaisille jo tuttuakin tutumpia asioita Islannin ilmavalvonnasta. Keskustelussa vilahteli tietenkin myös Nato. Kyberturvallisuudesta puhuessaan Tuomioja totesi, että Suomen, Ruotsin ja Tanskan tulisi tehdä tietoturvayhteistyötä nykyistä enemmän.

 

Mutta kuin kotiin tulisi … Tukholma on lempikaupunkini, jonne aina mukava palata. Asuin perheeni kanssa vuoden Söderissä ja viehätyimme paikallisesta elämäntavasta. Niinpä nytkin torstaiaamuna varhain suunnistin Hötorgetin halliin nuuhkimaan hyvän ruuan tuoksuja. Päädyin hallin uusavajaisiin! Se oli ollut pari vuotta kiinni remontin vuoksi ja nyt sain olla todistamassa ruokamekan avajaisia trumpetintörähdyksin ja nauhan leikkauksin!

 

Osa kaupoista oli vielä entisillä sijoillaan mm. balkanilainen pikkuputiikki, ainoa mistä asuessamme sai kunnon smetanaa. Lyhyellä kaihoisalla kiertelyllä jäin kaipaamaan hallin tuoksuja, ehkä nekin palaavat aikanaan.