Häkämiehen puheet nuorten työehtojen heikentämisestä torpattava

Vasemmiston kansanedustaja Eila Tiainen ihmettelee Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan, ja kokoomuksen entisen ministerin Jyri Häkämiehen puheita Aamulehdessä (24.5.) nuorten työehtojen heikentämisestä. Häkämies ehdottaa nuorten kohdalla pidempää koeaikaa.

- Tällaiset puheet on torpattava välittömästi myös yli puoluerajojen, kehottaa Tiainen.

- On hyvin vaikea nähdä kuinka Häkämiehen ehdotukset työntekijän oikeuksien polkemisesta parantaisivat nuorten työllistymistä.

Nuorten työttömyys on koko Euroopan lisäksi kasvava ongelma myös Suomessa. Hallituksen asettaman nuorten yhteiskuntatakuun tarkoituksena on tarjota työtä, opiskelu, oppisopimus tai harjoittelupaikka kaikille alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle.

- Hallituksen hanke nuorten yhteiskuntatakuusta vaatii pikemminkin lisää resursseja kuin heikennyksiä heidän työehdoissaan. On härskiä kasvattaa kuilua ihmisten ja heidän toimeentulon välillä, Tiainen vaatii.

- Nuorten yhteiskuntatakuun tarkoitus on saattaa ihmisiä samanarvoiseen asemaan myönteisellä tavalla, ei alistaa nuoria työntekijöitä.

- Olemme nähneet viime päivinä hyvin läheltä, mihin ihmisten eriarvoistaminen johtaa esimerkiksi Tukholmassa, jatkaa Tiainen.

- Tuskin yrityksetkään haluavat toimia esimerkkeinä tällaisesta eriarvoistamisesta. Koeajan on tarkoitus olla kohtuullinen molemmille osapuolille eikä lisätä toisen, tässä tapauksessa työntekijän ahdinkoa, toteaa Tiainen.