Paljon puhuttaneen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on palvelujen vahvistaminen, riittävän ja osaavan henkilöstön varmistaminen sekä palvelujen tasa-arvon sekä demokraattisen ohjauksen kehittäminen, kuten peruspalveluministeri Susanna Huovinen kertasi (KSML 15.9.). Aiemmin hän on liittänyt mukaan myös ulkoistamisten ja yksityisten monopolien synnyn suitsimisen.

Näihin tavoitteisiin pyritään yhdistämällä perusterveydenhoito, erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto samoihin palvelukokonaisuuksiin uusiksi sote-alueiksi. Suunnitelmien mukaan perustettavat 20-30 sote-aluetta korvaisivat kuntien ja sairaanhoitopiirien vastuunjakoon perustuvan järjestelmän ja jäsenkuntiensa rahoittamana huolehtisivat alueensa palveluista.

Toimia palvelujen yhdenvertaistamiseksi ja palvelumuotojen raja-aitojen poistamiseksi kaivataan kipeästi. Tämänhetkisissä linjauksissa on kuitenkin edelleen monimutkaisuuden ja osaoptimoinnin riskejä.

Sote-alueiden halutaan toimivan pääsääntöisesti vastuukuntien kautta, joita perustason palveluiden järjestämisessä voisi olla jopa kolmea eri tyyppiä. Palveluita ohjaavat demokraattiset vaikutusmahdollisuudet vaihtelisivat paljonkin kunnasta toiseen. Tämän lisäksi vastuukuntamallin yhteensopivuus perustuslaissa säädettyyn kuntien itsehallinnon kanssa on edelleen auki.

Suomen aluehallintorakenne on jo valmiiksi melko pirstaleinen, mihin on äskettäin kiinnittänyt huomiota myös hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (KSML 11.9.). Itse asiassa sote-uudistuksen vaikeuksista saamme paljossa kiittää juuri yhtenäisen aluehallinnon puutetta. Pitkään toimineet, vuonna 1997 lakkautetut 12 maakuntalääniä olisivat tarjonneet erinomaisen pohjan asiantuntijoiden nyt esittämälle samansuuruiselle määrälle sote-alueita. Nykyistä viranomaisten epäyhtenäistä aluejakoa ei uudella sotemosaiikilla ainakaan selkeytettäisi.

Uudistus voi kuitenkin vielä välttää karikkonsa. Tässä Keski-Suomen tulisi ottaa aloite käsiinsä ja näyttää esimerkkiä vahvalla, toimivalla ja demokraattisella ratkaisulla, joka voitaisiin omaksua muuallakin. Kuten taannoin on ehdotettu usealta taholta, Keski-Suomessa tulisi toteuttaa koko maakunnan kattava 275 000 asukkaan sote-alue kokonaan ilman väliportaita.

Tämä malli olisi luontevinta jatkoa maakunnassa jo tehdylle yhteistyölle ja yhteisille suunnitelmille, samoin kuin Keski-Suomen keskussairaalan uudistamisen vaatimalle panostukselle. Laaja väestöpohja takaa myös vakaan rahoituksen ja sen, että asukkailla ja päättäjillä on aidosti vaihtoehtoja ulkoistamiselle ja terveysbisneksen polkuhinnoille.

Tämän lisäksi maakunnan kehittäminen yhtenä kokonaisuutena on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa sille väläytellään Pirkanmaan vaalipiiriin liittämisen kaltaisia marginaaliin työntäviä uudistuksia.

Samoista syistä koko maakunnan kattavat sote-palvelut tulisi järjestää vastuukuntien sijaan kuntien yhteisen organisaation kautta. Tämän mahdollistavat jo nykyiset linjaukset: Jyväskylän asukasluku on alle puolet maakunnan kokonaisluvusta, mitä uudistuksen väliraportti edellyttää kuntayhtymämallia haluavilta sote-alueilta.

Kuitenkin, palvelujen nostaminen kunnista laajaan kuntayhtymään edellyttää myös demokraattisen ohjauksen ottamista mukaan. Palveluista päättäminen on järjestettävä niin, että kuntayhtymää ohjaava demokraattinen toimielin edustaa koko Keski-Suomen poliittisia voimasuhteita, ei pelkkiä jäsenkuntiensa päällysryhmiä.

Viime kädessä lupaustensa täyttämiseksi sote-uudistus tarvitsee myös toistaiseksi puuttumaan jäänyttä, mutta sitäkin olennaisempaa puoliskoaan, eli palvelujen rahoituksen yksikanavaistamista. Sitä onneksi nyt valmistellaan osana hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa – parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja milloinkaan ei ole liian myöhäistä.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 29.9.