Vasemmistoliitto%20kadulla-4p-normal.jpg

Jyväskylässä uhmasimme myös kylmenevää syysilmaa kävelykadun kompassilla. Vasemmalta oikealle Laura Piippo, Irma Hirsjärvi, Paula Rastas, Matti Pöppönen, Annika Lapintie, minä ja Marja Leena Makkonen.

Vasemmiston kansanedustajat Annika Lapintie, Eila Tiainen ja Jari Myllykoski vasemmiston eduskuntaryhmän kiertueella Jyväskylässä ja Laukaassa 19.10.2013: Valtion omistajaohjaukseen ajattelutavan muutos

Vasemmiston kansanedustajat Annika Lapintie, Eila Tiainen ja Jari Myllykoski odottavat valtion omistajaohjaukseen ryhtiä ministerivaihdoksen myötä. Sitä vaativat suomalaisten työpaikat, kansalaisten oikeustaju sekä koko yhteiskunnan etu. Valtionyhtiöillä on tärkeä rooli toimia esimerkkinä muille yhtiöille yhteiskuntavastuuta kantavina työnantajina.

Eila Tiainen pitää erityisen valitettavana sitä, että kaikkien suomalaisten yhteisesti omistaman kansallisvarallisuuden, valtionyhtiöiden, johdossa on menty mukaan amerikkalaismalliseen kohtuuttomaan palkkio- ja bonuskilpailuun.

–Valtionyhtiöiden tulisi näyttää muille yrityksille mallia siinä, että silloin pärjää parhaiten, kun yrityksen kaikki työtekijät kokevat työstä maksetut korvaukset oikeudenmukaisina, sanoo Tiainen.

Jari Myllykosken mukaan valtionyhtiöiden omistusohjauksen pitää olla aktiivista ja siinä pitää ymmärtää kansallinen etu. Omistusohjauksella on pystyttävä myös luomaan uutta teollisuutta. Valtio tuo omistajuudellaan vakautta ja uskottavuutta yritykseen. Valtionyhtiöissä kotimaisen työllisyyden on oltava tärkeysjärjestyksessä korkealla.

–Nyt olisikin erityisen tärkeää turvata arktisen osaamisen säilyminen Suomessa ja sitoutua konsortioon, joka hankkisi Aker Arctic Technologyn omistuksen. Siten mahdollistettaisiin arktisen osaamisen kehittyminen sekä telakkateollisuuden jatkuminen suomessa, Myllykoski sanoo. 

Annika Lapintien mukaan valtionyhtiöissä tulee huomioida lyhyen aikavälin voitontavoittelun sijaan pitkän aikavälin koko yhteiskunnan etu. Osaamisen säilyminen Suomessa on tärkeää. Myöskään ympäristö- ja ilmastonäkökulmaa ei voi sivuuttaa.

–Valtio-omisteisissa energiayhtiöissä on korkea aika keskittyä uusiutuvaan energiaan vanhentuneiden ja saastuttavien energiamuotojen sijaan. Yhteiskunnallisen omistuksen kasvattaminen ympäristölle riskialttiilla aloilla, kuten kaivosteollisuudessa, voisi myös estää ylilyöntejä.

Vuonna 2011 hyväksytty valtion omistajaohjauksen periaatepäätös sisältää hyviä linjauksia yhteiskuntavastuusta, jotka on pantava käytäntöön. (http://valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/periaatepaatokset/2011/omistajaohjaus/fi.pdf)

Lue myös Kansan Uutisten juttu aiheesta: Valtion omistajaohjaukseen kaivataan nyt ryhtiä (KU 19.10.)