Jos joku meistä uusista kansanedustajista kuvitteli pääsevänsä heti tositoimiin - yksi uusi kollegani ilmoitti nimittäin tehneensä jo valmiiksi neljä kirjallista kysymystä - toisin on käynyt. Aika on kulunut talon tavoille opetellessa. Me uudet edustajat olemme istuneet erilaisissa perehdytystilaisuuksissa, opetelleet painamaan läsnäolo- ja äänestysnappeja, opetelleet uusia puhelimia ja tietokoneita, taivastelleet kaikenlaisen postin valtaisaa määrää ja kuunnelleet
tietysti vanhempien kollegojen kokemuksia. Ja totta kai olemme istuneet tuossa kuuluisassa kuppilassa katselemassa ja kuuntelemassa toimittajien juttuja.

Työttömien kannalta hallitusneuvottelujen todellisen aloituksen venyminen on huono asia. Työministeriössä ollaan valmistelemassa työllisyysmäärärahoihin lisäbudjettia, mutta sen saaminen siis kestää ja kestää, kun se hallitus pitäisi ensin saada. Monin paikoin tukityöllistämisrahat ovat jo loppuneet ja viimeisiltäkin loppuvat kesän aikana. Samaan aikaan työttömien määrä taas kasvaa, kun työmarkkinoille pyrkivät lukuisat koulunsa päättäneet nuoret. Varmaa on, että kaikille ei löydy töitä. Heistä monet ovat ilman työtä ja jatkokoulutuspaikkaa vaarassa syrjäytyä. Tukityöllistäminen on hyvä keino pitää heidät mukana tavallisessa arjessa.

Asun Kalliossa. Tyrmistyin, kun luin lehdestä, että muutamat paikalliset asukkaat haluavat leipäjonot pois silmistään, ne kun alentavat asuntojen arvoa! Miten ihmisistä on tullut niin sydämettömiä ja itsekkäitä, että he eivät tunnista toisten hätää? Miksi he eivät tartu toimeen niin, että kaikilla olisi turvattu toimeentulo ja leipäjonot kävisivät tarpeettomiksi?