Olin itse neuvotteluissa mukana koulutus-, tiede- ja kulttuuripolitiikka  -ryhmässä ja samaan aikaan yritin seurata keskisuomalaisia tapahtumia tästä lehdestä. Sattumoisin Keskisuomalaisen toimittajan ilmeisen pahaa-aavistamattomasta heitosta on kehkeytynyt lehden palstoille erinomaisen tärkeä keskustelu. Tarkoitan Kauppalaispihaa, ”tuota meidän kaikkien kaupunkilaisten olohuonetta” jolla nimellä markkinamiehet meille ankeaa aukiota ovat myyneet. Sen piti olla Kauppakadun ohella toinen yhteinen kaupunkitila, joka kuhisee elämää ja jossa kaupunkilaiset viihtyvät vaikkapa katsellen taiteilija Marja Kolun värikästä mosaiikkikäärmettä. Käärme on, vaan ei taiteilijan tekemä! Taideteoksesta on saatu aikaiseksi vain ruma harmaa betonirunko, kun Kauppalaispihan ympärillä toimivat kiinteistöyhtiöt eivät halua maksaa hanketta loppuun asti. Kuka siis viime kädessä päättää näistä meidän kaikkien kaupunkilaisten yhteisistä olohuoneista, siitä mihin ne tulevat, minne niitä tarvittaisiin ja minkä näköisiä ne ovat ja ennen kaikkea ketä varten ne ovat? Palvelevatko ne pelkästään liike-elämää ja halutaanko niiden avulla rajata tietyt alueet vain tiettyjen ryhmien käyttöön?

 

Kiihkeä kaupallistuminen on nostanut kaupunkikeskustojen kiinteistöjen hintoja ja samalla kutistanut vapaata tilaa. Jokaisen neliön pitää tuottaa tehokkaasti ja niinpä kaupunkien ikiaikainen perusasia, ihmisten vapaa toistensa kohtaaminen ja ajatusten ja ideoiden vaihtaminen on saanut väistyä. Onneksi näin ei ole ollut aina, sillä ilman vapaita kaupunkitiloja eurooppalaisen kulttuurin perusta, demokratia olisi jäänyt syntymättä, sivistys ja taloudellinen vauraus kehittymättä. Julkinen tila vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa mahdollistamalla mielipiteiden vaihtoa ja keskustelua. Ilman julkista tilaa ei synny ihmisten ja ideoiden kohtaamisia, ilman kohtaamisia ei synny innovaatioita ja ilman innovaatioita ei ole talouskasvua. Kaupunkien julkisissa tiloissa voi myös nopeasti tehdä monenlaisia havaintoja esim. kansalaisten etnisestä alkuperästä ja varallisuudesta. Yhteisillä ilmaisilla tiloilla voidaan lisätä kaupunkilaisten viihtyisyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä.

 

Jyväskylässäkin asuinalueet on rankattu hyviin ja huonoihin, niihin joissa monenlaiset ongelmat kasautuvat. Lähiöt ovat useimmiten vain asumista varten, niistä puuttuvat juuri ihmisten kanssakäymistä ja suvaitsevaisuutta edistävät julkiset tilat. Helsingin Kalliossa taas julkisesta katutilasta tuli niin arvokasta, että ”arvottomat” leivän jonottajat piti häätää alueelta.

 

Tilakeskustelu alkoi Jyväskylässä tänä keväänä jo Yläkaupungin yöstä. Ja aiheesta on vuosien varrella aiemminkin puhuttu. Kaikkien yhteinen kaupunkitila koetaan tärkeäksi. Ostos- ja kauppakeskukset eivät riitä kansalaisten kohtaamispaikoiksi, kun niiden ainoa tehtävä on ottaa ihmisen rahat yrittäjän taskuun mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Edellisen kaupunginjohtajan aikana oli jopa erilaisia työryhmiäkin, kaupunkifoorumeita, miettimässä, minkälaisia ”olohuoneita” me Jyväskylään tarvitsisimme. Ne paperit ja mietinnöt menivät menojaan, niin kuin kaupunginjohtajakin ja nyt siis veivataan taas uutta kierrosta uusin pikantein mosaiikkikäärmemaustein.

 

Varsinkin taiteilijat, erilaiset kulttuurivaikuttajat ja nuoret nousevat aika ajoin vaatimaan lisää vapaita ja maksuttomia kaupunkitiloja. Aina kun joku tehdas lopettaa ja kiinteistö jää tyhjäksi, rientävät taiteilijat ja muu kulttuuriväki paikalle tekemään suunnitelmia yhteisestä kaupunkitilasta monenmoisine virikkeineen ja palveluineen. Viimeisin projekti taitaa olla Kankaan alue. Ja vaikka sen kohtalosta emme vielä tiedäkään mitään varmaa, niin vanhan kokemuksen pohjalta en voi olla suuri optimisti. Tila toisensa jälkeen on tyhjentynyt ja saanut kulttuuriväkeä taloudellisesti tuottavamman toimijan. Ja niin kuin Kauppalaispiha-keskustelukin osoittaa, kaupunki ja me kaupunkilaiset emme omista julkisia tilojamme emmekä useimmiten pääse niistä edes päättämään. Kaupallistumisen myötä päätösvaltamme on kaventunut. Kaupungilla ei tunnu olevan mitään keinoa, ei ehkä haluakaan, pakottaa Kauppalaispihan kiinteistöyhtiöitä parantamaan harmaata aukiota. Näyttää siltä, että kaupungin virkamiehetkin suhtautuvat löperösti ympäristön estetiikkaan. Kukaan ei tunnu valvovan, saati puutuvan siihen, minkälaisia patsaankuvatuksia paraatipaikoillemme tuodaan! Nyt tarvitaan lisää aktiivista ja peräänantamatonta kansalaisvaikuttamista ja sen huomioonottamista, josta oivallisena esimerkkinä on kamppailu Tanssisali Lutakosta. Julkiset kaupunkitilat kuuluvat meille kaikille, ja siksi meille kansalaisille pitää antaa mahdollisuus osallistua oman elämämme ja kaupunkiympäristömme muuttamiseen paremmaksi.