Suomen joukkoliikenne on suurten ristiriitojen edessä. Kustannukset nousevat ja matkat kallistuvat niin matkustajille, liikenneyrittäjille kuin yhteiskunnallekin. Samalla meidän tulisi uudistaa liikennejärjestelmäämme ja vähentää päästöjä dramaattisesti, jotta voisimme selättää ympäristöömme kohdistuvat uhat.

Lähimenneisyydessä uudistettu sekä EU-tasoinen että suomalainen joukkoliikennelainsäädäntö edellyttävät julkisesti tuetulta joukkoliikenteeltä kilpailuksia. Oikein toteutettuna ne voivat vastata sekä yhteiskunnan että ympäristön hätään edes jossain määrin.

Uuden liikennepolitiikan haasteena ovat erityisesti pienemmät kaupungit, taajamat ja maaseutumaiset alueet, jotka ovat riippuvaisia linja-autoliikenteestä. Kun väestö jatkaa keskittymistään suuriin keskuksiin ja moottoriliikenteen kustannukset nousevat, haja-asutusalueiden matkustajamäärät laskevat, eikä liikennöinti ole enää mahdollista ilman julkista tukea. Ellei tukea tule, linja-autot lakkaavat kulkemasta, jolloin sekä yksityisesti että yhteiskunnallisesti kustannetut matkat siirtyvät paljon kalliimpiin takseihin.

Joukkoliikenteen kalleudelle on monia syitä. Suomi on edelleen vähäväkinen maa ja käyttöaste korkea vain parissa suurimmassa kaupungissa. Takavuosikymmenten yksityisautoilua suosinut, edulliselle polttoaineelle ja väljälle yhdyskuntarakenteelle perustunut politiikka on tuonut lisänsä matkustajien vähenemiseen ja palveluverkkojen näivettymiseen.

On myös kysyttävä, miten linja-autoalan hyvin vakiintuneet rakenteet ovat vaikuttaneet kehitykseen. Perinteiset bussiyritykset ovat hallinneet markkinaosuuksiaan sukupolvien
ajan lähestulkoon keskiaikaisten lääninherrojen tapaan. Jos bussiliikennöinnin on määrä olla voittoa tuottavaa liiketoimintaa, silloin kansalaisten ja yhteiskunnan tulisi päästä hyötymään toimivasta kilpailusta. Suomalaisesta paheesta - yksityisistä monopoleista - tulisi siirtyä sekä kokonaan julkisiin palveluihin yhtäällä että aidosti kilpailtuun liiketoimintaan toisaalla.

Henkilöliikenteen julkiseen tukeen käytetään tällä hetkellä noin miljardi euroa vuodessa. Tästä panostuksesta on saatava mahdollisimman paljon irti joukko- ja palveluliikenteen käyttäjien elämän helpottamiseksi.

Liikenne- ja viestintäministeri Merja Kyllönen on kuluvana vuonna selvityttänyt, miten tukea voitaisiin käyttää tehokkaammin, erityisesti palvelujen turvaamiseksi haja-asutusalueillakin. Tuetun henkilöliikenteen suunnittelu tulisi keskittää joukkoliikennelain toimivaltaisille viranomaisille ELY-keskuksiin ja kuntiin, jotta pitkäaikainen tavoite erilaisten palvelukuljetusten yhdistelemisestä voitaisiin toteuttaa. Tämän selkeyttämisen kautta myös kilpailutukset tulisivat ennakoitavammiksi ja reilummiksi, ja esimerkiksi esteettömyyden periaate olisi helppo toteuttaa läpi koko liikenteen palveluketjun.

Kolumni julkaistu Sisä-Suomen lehdessä lauantaina 21.9.2013