Olen tämän viikon ajan seurannut parlamenttien välisen kongressin IPU:n keskustelua naisten ja tyttöjen asemasta, tasa-arvosta ja väkivallattomuudesta Euroopan sydämessä Genevessä, Sveitsissä. Inter-Parliamentary Union IPU on parlamenttien välinen yhteistyöelin ja niistä kaikkein vanhin, perustettu jo 1889. Tämä on IPU:n 131. yleiskokous ja seuraava järjestetään ensi keväänä Hanoissa, Vietnamissa.

Viikonvaihteessa tänne tullessa teema herätti monenlaisia ajatuksia, saihan Malala Yousafzai Nobelin rauhanpalkinnon, ja samaan aikaan suomalaisen johtavan päivälehden sivuilla todettiin, että feministit ovat muuttuneet miehiksi!

Tämä lausunto on historiaton, sillä eivät meillä Pohjoismaissakaan tasa-arvo ja naisten vaikutusmahdollisuudet ole tulleet ilmaiseksi. Niiden eteen on jouduttu tekemään työtä, eikä se vieläkään ole loppunut, vaikka Suomi esimerkiksi naisparlamentaarikkojen määrällä (85 kahdesta sadasta) mitattuna sijoittuu maailmantilaston kärkeen seitsemänneksi.

Emmehän me vuosien työn jälkeenkään ole saavuttaneet samapalkkaisuutta, emme yritysmaailman johtopaikkoja eikä naisia välttämättä "kuulla" aina edes heitä koskevissa asioissa. Ja jos perheväkivallasta puhutaan, olemme siinä kärkisijoilla. Mutta meillä tytöt ja naiset saavat koulutusta, ovat lain edessä samanarvoisia, eikä meitä diskriminoida sukupuolen perusteella.

Vuodesta 1979 YK :n Cedaw-järjestö on luonut ja juurruttanut kansainvälistä normistoa ja käytäntöjä tasa-arvoisesta lainsäädännöstä ja lakien toimeenpanosta. Tällä hetkellä maailman monissa kriisipesäkkeissä naiset ja lapset kärsivät silmittömästä väkivallasta. Kontrolli rauhaan on menetetty. Erityisen paha tilanne on Syyriassa, Irakissa, Palestiinassa, Libyassa ja Ukrainassa. IPU:n keskusteluissa naisten mielestä heitä ei oteta vakavasti, heille ei anneta tilaa eikä heitä oteta mukaan päätöksentekoon.

Terrorijärjestöt Isis, Taliban ja Boko Haram kylvävät kauhua naisten lisäksi myös miesten ja poikien keskuuteen. Konflikteissa katsotaan vain niitä, joilla on ase kädessä - mutta missä ja kenen kädessä on "ase" rauhaan, keskusteluissa kyseltiin.

Naiset rakentavat yhteiskuntia mutta tarvitsevat tuekseen toimivaa lainsäädäntöä ja rikoksista rankaisemista. Naisten suojaksi tarvitaan siis lakeja mutta myös rahaa. Mediankin pitäisi huomioida naisten olot paremmin varsinkin kriisialueilla.

Erityisen paljon keskusteluissa sivuttiin myös ihmiskauppaa ja raiskauksia, joista niiden uhrien on lähes mahdotonta selvitä ilman vahvaa tukea, koska raiskauksessa uhri saattaa menettää kaiken, jopa oikeuden elää.

Mielenkiintoisen puheenvuoron naisten asemaan käytti mm. pääsihteeri Madeleine Rees (Women's International League for Peace and Freedom). Hänen mielestään pitää kysyä, kuka käyttää valtaa, perheestä lähtien aina vallan ylimpiin kamareihin. Erityisen tärkeää naisten kannalta on taloudellinen ja poliittinen valta. Konflikteissa naisten lisäksi monesti kärsivät myös organisaatiot. Toisaalta vaikeiden konfliktien jälkeen ei aina pystytä rakentamaan toimivaa yhteiskuntaa, jossa naiset otettaisiin vakavasti ja heillä olisi sananvaltaa.

Huonona esimerkkinä Rees mainitsi Bosnian, jossa juuri käydään taas vaaleja, mutta jossa ei verisen Bosnian sodan jälkeen ole tapahtunut todellisia muutoksia. Yhteiskunnan taloudelliset ja poliittiset rakenteet ovat edelleen samankaltaiset, demokratia ja kansalaisyhteiskunta osallistumismahdollisuuksineen puuttuvat. Keskustelussa tiivistettiin, että vain ihmisoikeudet ja perusoikeudet ovat rauhan ja kehityksen tae.